

DAVID JA EILA STERLING
Eila ja David Sterling johtavat Tampereen Kristillistä Yhteisöä, joka sijaitsee Tampereella Härmälässä. Yhdessä seurakunnan johtoryhmän kanssa he huolehtivat siitä, että sanoma Jeesuksen armosta ja rakkaudesta on seurakunnassa keskeisesti esillä.
TODELLINEN KRISTILLINEN JULISTUS ANTAA IHMISELLE UUTTA ROHKEUTTA JA TOIVOA!
David ja Eila tutustuivat toisiinsa Englannissa. Eilan vietettyä ensin vuoden Englannissa he tulivat yhdessä Suomeen. Se onnistui Davidin kohdalla parhaiten vaihto-oppilaana. Suomessa he solmivat avioliiton, ja puoli vuotta vihkimisen jälkeen he molemmat tulivat uskoon. Keskellä onnellisinta nuoruutta he saivat antaa elämänsä Jumalalle ja ryhtyä julistamaan ilosanomaa Jeesuksesta.
-Teimme uskonratkaisun 38 vuotta sitten. Sen jälkeen kun tajusimme, mistä on kysymys, olemme halunneet elää Hänelle, joka on meidät pelastanut ja nimeltä kutsunut. Se on suurta Jumalan armoa ja kiitämme Häntä siitä koko sydämistämme. Kiitos Jeesus!
Tarvitaan erilaisia koteja
-Jumala otti meidät käyttöönsä nopeutetussa aikataulussa, kuten eräs toimittaja sanoi. Kun olimme olleet uskossa vain nelisen vuotta, David valittiin Karhulan helluntaiseurakunnan nuorisotyöntekijäksi. Seuraavat viisi vuotta hän kierteli ympäri Kymen lääniä kouluja kertomassa lapsille ja nuorille Jeesuksesta. Sen jälkeen hänet valittiin Tikkurilan helluntaiseurakunnan pastoriksi. Sterlingien paluu Tampereelle tapahtui vuonna 1987 ja Kristillinen Yhteisö perustettiin vuonna 1988.
No miksi sitten tarvitaan niin monia eri seurakuntia?
-Seurakunta on uskovan hengellinen koti, ja jokainen uusi Jumalan lapsi tarvitsee kodin, jossa voi varttua. Erilaisia koteja tarvitaan samasta syystä kuin esimerkiksi erilaisia ravintoloita. -On erilaisia makutottumuksia ja erilaisista kulttuuritaustoista tulevia ihmisiä. Kun palvelu on laaja-alaisempaa, se tavoittaa useampia ihmisiä.
Voittoisaan elämään!
Seurakuntamme on karismaattinen, uskonhenkinen seurakunta, ja me julistamme myönteistä voiton sanomaa. Jumalalla on vastaus meidän kaikkien ongelmiin ja Raamatun mukaan me voimme saada avun elämäämme, koska meillä on usko Jeesukseen.
-Kun sanome, että voimme elää voitokasta elämää, se tarkoittaa, että meillä on aina ulospääsy vaikeuksista. Jos olemme sairaita, Jumala tahtoo parantaa meidät. Hänellä on aina ratkaisu meidän jokaiseen ongelmaamme. Voittojahan tarvitaan nimenomaan silloin, kun elämässä on vaikeuksia, eikä silloin kun kaikki menee hyvin!
-Kyse on elämän asenteestamme. Jumala antaa meille avun. Jumalan Sana on elämää varten! Kyse ei ole niinkään ulkonaisista asioista ja ulkonaisesta hyvinvoinnista kuin sisäisestä asenteesta.
-Todellinen kristillinen julistus antaa ihmiselle uutta rohkeutta. Tästä meillä on seurakunnassammekin hyviä esimerkkejä. Monet arat ihmiset ovat saaneet rohkeutta Raamatun opetuksesta ja muuttuneet aivan silmissä. Opetushan on annettu tätä elämää eikä taivasta varten. Todellinen kristillinen julistus ei ole teoreettista, vaan sitä pitää pystyä soveltamaan elämään.
Jeesus on täynnä armoa
-Kaikkina näinä vuosina, kun olemme seuranneet Jeesusta, olemme saaneet ihailla Hänen armoaan ja hyvyyttään. Armon luonteeseen kuuluu, että se virtaa aina alaspäin Jumalalta ihmiselle, Hänen valtaistuimeltaan meidän elämäämme. Armo ei etsi hyviä ihmisiä, jotka se voi hyväksyä, vaan se etsii ansiottomia, syyllisiä ja avuttomia ihmisiä, jotka se voi pelastaa ja asettaa uuteen asemaan Jumalan edessä.
-Jumalan armo ei ole vain teologinen aihe tai oppi, jota voidaan ymmärtää tutkimalla sitä. Armo on voimakas toimiva voima! Se on Jumalan rakkaus toiminnassa meidän ihmisten hyväksi. Hänen armonsa on Hänen apunsa, joka ilmenee elämässämme. Jokainen rukousvastaus, jokainen voitto ja läpimurto, jokainen parantuminen ja Jumalalta tullut siunaus on osoitus Hänen toimivasta armostaan. Jeesus on täynnä armoa ja on ihanaa saada elää Hänen kanssaan!
Eila ja David Sterling
|