ENTÄ SITTEN JOB?Muutama vuosi sitten olin opettamassa eräässä perinteisessä seurakunnassa Suomen länsirannikolla, kun jotakin hyvin erikoista tapahtui. Kesken saarnaani Jumalan hyvyydestä ja Hänen halustaan parantaa lapsensa, sattui odottamaton häiriö. Keskellä kirkkosalia mies hyppäsi ylös, keskeytti saarnani ja alkoi huutaa vihaisesti ja kovaäänisesti: "Entä sitten Job, entä sitten Job? Hänen reaktionsa nousi siitä silkasta tosiasiasta, että ei ollut kyennyt omaksumaan sitä yksinkertaista totuutta, että Jumala on hyvä Jumala ja että Hänen tahtonsa on vuodattaa siunauksiaan lastensa elämään. Tuo hyvin myönteinen ja uskontäyteinen sanoma, jota saarnasin, sytytti hänen närkästyksensä. Hän oli varma, että hän itse kävi elämässään läpi omaa Job-kokemustaan. Hän suorastaan väitti olevansa tämän ajan Job. Tietysti totuus asiassa oli, että hän oli väärän opetuksen uhri ja se piti häntä kahleessaan. Hän oli antanut vihollisen pettää itseään uskomaan valheen. Monille kristityille on opetettu, että se, mitä Jobille tapahtui, tapahtuu automaattisesti myös heille ja jossakin elämänsä vaiheessa myös heitä kohtaa "Job-kokemus". Kuten tuo mies kokouksessamme, monet vilpittömät uskovat kyselevät: "Mutta entä Job?". Koska he ovat vailla ymmärrystä Raamatun perustotuuksista, he samastuvat Jobin kärsimyksiin ja hänen kamaliin kokemuksiinsa. Jostakin syystä he eivät ole koskaan kokeneet niitä ihania lopputuloksia ja siunauksia, jotka Job koki, vaan sen sijaan jatkuvasti ihannoivat Jobin kärsimyksiä. He samastuvat vain Jobin kärsimyksiin. Uskon, että Pyhä Henki haluaa näyttää meille, kuinka Job vapautettiin tästä koettelemuksesta ja surkeudesta. Jumala siunasi hänen elämäänsä tuplasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin, koska Jumala on hyvä Jumala! Ensimmäiset asiat ensin! Ensimmäiseksi meidän kaikkien tulisi käsittää, että Job parannettiin varsin lyhyen ajanjakson jälkeen, mahdollisesti vain noin yhdeksän kuukauden kuluttua. Hänen kärsimyksensä eivät kestäneet suurinta osaa hänen elämäänsä, kuten jotkut ihmiset ajattelevat. Siis käyt nyt elämässäsi läpi "Job-kokemusta", sen ei pitäisi kestää ikuisuuksia; sinun pitäisi pääsemän siitä läpi ja voittaa se kaiken päätteeksi. Älä samastu ainoastaan Jobin kärsimyksiin, koska ne ovat vasta puoli kertomusta. Jumala käänsi hänen "vankeusaikansa" suureksi voitoksi! Toisekseen, Jobin vaikeuksien lähde ei ollut Jumala. Hyökkääjä oli saatana, joka tuli varastamaan Jobilta ja aiheuttamaan koko sen tuhon, josta voimme lukea Raamatusta. Jumala taas oli suuresti siunannut Jobin elämää aiemmin ja kaiken tämän sekamelskan ja epätoivon jälkeen Hän tuli pelastamaan Jobin hänen kärsimyksistään. Uuden testamentin valossa meille kerrotaan, että Jobin elämän tärkein opetus meille on siinä, miten runsaasti Jumala siunasi häntä loppuvaiheissa. Jobin kirja rohkaisee meitä näkemään, että Jumala on täynnä laupeutta ja sääliä ja armahtavaisuutta, kuten Jaakobin kirjeessä kerrotaan. Jeesus itse kertoo, että varas tulee ainoastaan varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Meidän ei pidä syyttää Jumalaa siitä hävityksestä, jonka saatana aiheuttaa tässä maailmassa. Paholainen on todella paha paholainen, mutta Jumala on erittäin hyvä Jumala! Saatana tuo tullessaan vankeutta ja sairautta, Jumala taas ennalleen asettamisen ja vapauden! Meidän ei pidä missään olosuhteissa sekoittaa Jumalan ja vihollisen tekoja keskenään. Jumala on valkeus, eikä Hänessä ole minkään asteista pimeyttä. Jumala ja paholainen eivät ole työtoveruudessa keskenään. Jeesus muutti kaiken! Vanhassa testamentissa ihmiset yleisesti ottaen uskoivat, että kaikki hyvä tulee Jumalalta ja kaikki paha tulee myös Jumalalta. Sen ajan ihmisillä ei juuri ollut ilmestystä saatanan teoista ja tästä syystä he syyttivät Jumalaa kaikista katastrofeista. Kun Jeesus astui näyttämölle Uudessa testamentissa, Hän teki vallankumouksen Jumalaa ja vihollista koskevassa ajattelutavassa. Hän paljasti sekä Isän Jumalan että vihollisemme saatanan todellisen luonnon. Ymmärrän, että useimmat meistä olemme lukeneet Jobin kirjan valmiiksi uskonnollisesti aivopestyinä ajattelemaan, että Jumala on se, joka aiheuttaa kaikki ongelmamme ja surkeutemme elämäämme. Vihollisen on onnistunut huijata moni vilpitön uskova uskomaan, että Jumala jollakin mystisellä tavalla koettelee heitä, tai että ehkä Hän opettaa heille jotakin hengellisesti hyvin syvää, kun todellisuudessa vihollinen itse kehittää koko riesan, kiusan ja sotkun. Moni uskova hukkuu tiedon puutteeseen! Tänään alamme kuitenkin ymmärtää Jobin kirjan aivan toisessa valossa. Jobiin ei tarvitse samaistua! Paholaisen on onnistunut sokaista moni vilpitön Jumalan lapsi. Tiedon puutteen ja väärän opetuksen vuoksi monet ovat samastuneet ainoastaan Jobin kärsimyksiin. Monta hämmennystä on syntynyt silkan väärinymmärryksen vuoksi sen koettelemuksen vuoksi, jossa Job eli. Tämä Raamatun kirja, joka on ensimmäinen Vanhan testamentin kaanonin niin sanotuista viisauskirjoista, on mahdollisesti vanhin Raamatun kirjoista. Job oli todellinen historiallinen henkilö, joka eli ennen Aabrahamin ja Mooseksen aikaa. Ymmärryksen puute sotki Jobin sanoja hämmentävillä ajatuksilla Jumalasta. Hän sanoi asioita, joiden hän uskoi olevan totta, mutta koska hänellä ei ollut mitään tietoa paholaisesta ja sen teoista, hän oli niiden suhteen pimeydessä. Juuri tämän takia tarvitsimme Jeesusta näyttämölle. Hän toi meille valon ja totuuden. Opetustensa ja elämänsä kautta Jeesus loisti kuin suuri kirkas valo maailmaan. Hän paljasti paholaisen työn niin, että meidän ei tarvitse enää koskaan ihmetellä, tulevatko kaikki nuo pahat asiat Jumalalta vai eivät. Hän osoitti ilman epäilystä, että Hänen Isänsä ei ole mikään tyranni, joka viskelee taivaasta salamia lastensa niskaan ja aiheuttaa heille sairauksia ja onnettomuuksia vain opettaakseen heille jotakin. Uuden Liiton uskovana ja uudestisyntyneenä Jumalan perheen jäsenenä sinun ei suinkaan tarvitse samastua Jobin kokemuksiin eikä matkia Jobin ajatuksia Jumalasta. Jobin suhde Jumalaan ei ole mikään malli Uuden Liiton uskoville. Jobilla ei ollut liittoa Jumalan kanssa, niin kuin meillä taas on Jeesuksen veren kautta. Hänellä ei myöskään ollut kirjoitettua ilmoitusta Jumalasta Raamatun muodossa, niin kuin meillä tämän päivän uskovilla. Kun puhumme Jobista, hänen kärsimyksistään ja kokemuksistaan, on hyvin tärkeää ottaa huomioon seuraavat totuudet, jotta ei joudu hämmennyksiin ajatustensa kanssa. Jobilta puuttui ilmoitus Jobilla ei ollut ilmoitusta Jumalasta sellaisena, kuin meillä on Raamatun kahdessa ensimmäisessä luvussa. Hän ei ymmärtänyt hengellisessä mielessä, mitä kulissien takana tapahtui. Hän ei tajunnut saatanan hyökkäystä perhettään ja omaa terveyttään vastaan. Niinpä hän puhui asioista, joita hän ei ymmärtänyt. Hän syytti Jumalaa epäonnestaan ja ongelmistaan. Myös Jobin vaimolla ja palvelijoilla oli vääristynyt kuva Jumalasta. Yksi palvelija sanoi, että "Jumalan tuli" on iskenyt Jobin karjaan ja lapsiin. Hänen oma vaimonsa yritti saada Jobia kiroamaan Jumalan ja kieltämään Hänet. Vielä sittenkin, kun Jumala oli jo vapauttanut Jobin hänen onnettomuudestaan, hänen siskonsa ja veljensä, jotka olivat tunteneet hänet aina, kuvittelivat, että Herra oli aiheuttanut kaikki hänen elämänsä onnettomuudet. Heidän mielestään Jumala oli Jobin koko surkeuden takana. Jobin Jumalatuntemus oli vajavainen Jobilla oli vain hyvin vajavainen ilmoitus Jumalasta ja siitä, miten Hän toimii toimii ihmiskunnan suhteen. Häneltä puuttui täydempi tieto Jumalasta ja Hänen luonteestaan, mikä taas meillä on Uuden testamentin ilmoituksessa. Jobin kirja sisältää noin 70 syytöstä, joilla Job syyttää Jumalaa. Hän syyttä Jumalaa kärsimyksistään siksi, että ei ymmärrä vihollisen taktiikkaa. Niiden lukuisten syytösten joukossa, joilla Job syytti Jumalaa, olivat muun muassa nämä: "Sillä Kaikkivaltiaan nuolet ovat sattuneet minuun" (Job 6:4). "...hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi" (Job 9:17). "...sinä ajat minua niin kuin leijona ja teet yhä ihmeitäsi minua vastaan (Job 10:16). "...sinä hävität ihmisen toivon" (Job 14:19). Uuden testamentin valossa ymmärrämme toki nyt oikein hyvin, että Job oli hyvin hämmennyksissään ja puhui väärin Jumalaa vastaan. Job uskoi, kuten useimmat Vanhan testamentin ihmiset, että sekä hyvä että paha tulee Jumalalta. Hänen mielestään Jumala oli hurja Jumala, joka istuu ylhäällä taivaassaan ja vain tutkailee, mitä voisi tehdä ihmisille. Tämä rajallinen ilmestys Jumalasta sai Jobin sanomaan Jumalasta asioita, jotka eivät olleet totta. Hän uskoi, että Jumala jakeli ihmisille sopivina annoksina sekä hyvät siunaukset että pahat epäonnet. Nykyisin kuulee usein ihmisten siteeraavan Jobia: "Herra antoi, ja Herra otti" (Job 1:21). Jos tämä olisi totta, silloin ei olisi mitään järkeä siinä, että Jeesus tuli vapauttamaan meitä saatanan vallasta ja lain ja sairauden kirouksesta. Jos on totta, että Jumala sekä antaa siunauksen että ottaa sen pois, mitä ihmettä paholainen sitten tekee. Vielä tänäänkin sekä uskovat että uskosta osattomat usein uskovat tämän valheen. Kirjoitettu ilmoitus puuttui Job eli aikana, jolloin kirjoitettu ilmoitus Jumalan luonteesta puuttui. Hänellä ei ollut Raamattua, jonka puoleen kääntyä ja joka voisi kertoa hänelle, että jokainen hyvä ja täydellinen lahja on kotoisin ylhäältä, valkeuksien Isältä, jossa ei ole vaihteen varjoa. Hän ei voinut vaatia itselleen lupausta, jonka Jeesus antoi, kun Hän sanoi, että Hän oli tullut jotta meillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Jobilla ei ollut mitään käsitystä siitä, että Jumala on rakastava taivaallinen Isä, joka runsaskätisesti jakaa rikkauksiaan kaikille, jotka huutavat Hänen puoleensa uskossa. Olemme todella etuoikeutettuja tänä päivänä, kun meillä on Jumalasta kirjoitettu Sana, joka ilmoittaa Hänen ihanan luonteensa. Hengelliset aseet puuttuivat Job ei ollut uudestisyntynyt, Hengellä täyttynyt Uuden Liiton jäsen Jeesuksen veren kautta. Hänellä ei ollut hengellisiä aseita, joilla päihittää saatana. Hän ei voinut käyttää Jeesuksen nimeä tai rukoilla kielillä. Hän ei voinut käyttää uskon kilpeä tai Hengen miekkaa. Hän oli vailla paikallisen seurakunnan tarjoamaa hengellistä suojaa ja turvaa. Hänellä ei olut ketään, jonka kanssa rukoilla ja joka olisi voinut tukea häntä noissa koettelemusten hetkissä. Hän oli vailla siunattua Pyhää Henkeä, joka on Puolustajamme ja Auttajamme. Hän ei voinut nuhdella vihollista uskossa ja nähdä sen pakenevan, koska hänellä ei ollut ilmestystä ja tietoa vihollisensa ovelista metkuista. Me Uuden Liiton uskovat olemme paljon paremmassa asemassa. Vanhurskaina uusina luomuksina, Elävän Jumalan seurakunnan jäseninä, meidät on asetettu taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa ja saatana on jalkojemme alla! Jeesus on riisunut vihollisen aseista ja paljastanut hänen tekonsa. Jobiin samastuminen ei ole mitenkään mahdollista ilman, että samalla häpäisemme Jeesuksen työn, jonka kautta Hän vapautti meidät pimeyden vallasta. Jeesus on vapauttanut meidät saatanan vallan alta. Job toimi pelosta käsin Jobilta meni usko yli ymmärryksen. Häntä ei luokitella uskonsankariksi Raamatussa Heprealaiskirjeen luvussa 11, jossa heistä puhutaan. Job toimi jatkuvasti pelosta käsin. Pelko täytti hänen sydämensä ja juuri se avasi alun pitäen oven saatanan hyökkäyksille. Tämä lamaannuttava pelko murensi Jobin suojavarustuksen ja niinpä Jobille tapahtui juuri se, mitä hän pelkäsikin: käärme luikersi sisään ja pääsi puremaan. Job pelkäsi lastensa puolesta. Hän eli jatkuvassa hirvityksessä poikiensa ja tyttäriensä vuoksi, koska hän pelkäsi, että nämä tekevät syntiä ja kiroavat Jumalan. Hän uhrasi tuon tuostakin polttouhreja Jumalalle siltä varalta, että hänen lapsensa ovat mahdollisesti tehneet syntiä. Hän todisti, että hänelle tapahtui juuri se, mitä hän pelkäsikin. tämä demoninen ahdistava pelko avasi hänen elämänsä vihollisen palaville nuolille. Jumala palkitsee uskon, mutta pelko avaa oven tuholle, sairaudelle ja saatanallisille hyökkäyksille. Job oli omavanhurskas Harvat ihmiset ovat huomanneet, että Job oli omavanhurskas ihminen. Vaikka hän oli suoraselkäinen ja oikeamielinen, vilpitön ja Jumalan silmissä erinomainen, kun lukee Jobin kirjaa, ei voi olla huomaamatta kuitenkin myös tätä puolta Jobin luonteesta. Omavanhurskas ihminen pyrkii aina löytämään oikeutuksen toimilleen. Raamattu ilmoittaa selvästi, että "...hän oli omissa silmissään vanhurskas.ja piti itseään Jumalaa vanhurskaampana" (Job. 32:1-2). Job teki parannuksen Jobin onneksi Jumalan armo johti hänet parannukseen. Jumala lopulta ilmaisi itsensä majesteettisuudessaan ja voimassaan. Kun Jobilla oli tällainen henkilökohtainen kohtaaminen Jumalan kanssa, hän teki parannuksen ja muutti puheensa ja sanansa. Hän teki parannuksen väärästä todistuksestaan Jumalaa vastaan. Hän nousi kärsimyksestä siunaukseen ja ennalleen asettamiseen. Jumala kohtasi häntä myötätunnossaan voimallisella tavalla. Herra vapautti hänet ahdingosta ja käänsi hänen kohtalonsa, kun hän rukoili ystäviensä puolesta. Hän sai kaksin verroin kaikkea, minkä vihollinen oli varastanut! Hän eli vielä 140 vuotta ja kuoli vanhana miehenä elämästä kyllänsä saaneena. Mikä mahtava loppu tälle tarinalle! Kuinka hyvä onkaan meidän Jumalamme! Mitä siis opimme Jobista? Jumala ei koskaan tarkoittanut, että käyttäisimme Jobin kirjaa minään jumalallisena opetuksen mallina siitä, että meidän pitäisi kärsiä sairauksista ja kauheuksista osana Jumalan mystistä suunnitelmaa. Koskaan ei ollut tarkoitus, että Jumalan lapset samastuisivat Jobin kärsimyksiin, omavanhurskauteen ja Jumalan syyttelyyn. Jobin tulisi olla meille esimerkki kärsivällisyydestä ja kestävyydestä. Ennen muuta tämä upea kertomus osoittaa meille, miten ihana Taivaallinen Isämme on - täynnä armoa ja siunausta. Yrittipä vihollinen mitä tahansa, viimeinen sana elämämme suhteen on Jumalalla, jos suostumme yhteistyöhön ja toimimaan Hänen tahtonsa mukaisesti saavuttaaksemme Hänen tuloksensa. Jumalan ilmoituksen ja kirjoitetun Sanan selvä totuus on se, että saatana on kaiken sairauden ja taudin aiheuttaja. Se tuottaa ihmisille onnettomuudet ja ahdingot. Se on vanhurskaitten syyttäjä. Mutta kuinka rohkaisevaa onkaan tietää, että Jumala ei tyystin hylkää lapsiaan heidän koettelemustensa aikana. Jumala on omiensa vapauttaja sairaudesta ja epäonnesta. Älä siis enää samastu Jobin kärsimyksiin. Nyt - Jumalan lapsena - samastu Jeesukseen ja Hänen voittoonsa, Hänen voimaansa ja elämään ja terveyteen, jotka tulevat Häneltä. Et ole mikän vihollisen kynnysmatto - olet Jumalasta syntynyt ja uskosi vie sinut vaikka läpi harmaan kiven voittoon. Koetusten ja vaikeuksien keskellä Jumala on sinun puolellasi - Hän ei ole sinua vastaan! Ole luja ja ole rohkea - sinun uskosi vie Sinut voitolle! David Sterling |