

Seurakunta
ARVOT
- Jumalan Sanan periaatteiden kunnioittaminen
ja vaikuttavuus kaikilla elämän alueilla
- Keskinäinen kunnioitus - rakkauden periaate
- Avoimuus
- Rehellisyys
- Luottamus
TEHTÄVÄ
Varustamme uskovia Jumalan uskon Sanalla elämään Raamatun mukaista, voitokasta elämää, jotta he olisivat valmiita palvelemaan sekä yksilöinä että perhekuntina Jumalaa ja lähimmäisiään.
Pyrimme saavuttamaan niitä ihmisiä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta vapahtajanaan, ja tekemään heistä opetuslapsia.
NÄKY
Jumalan armon avulla rakennamme Tampereelle elävän seurakunnan, joka on jokaisen jäsenensä kautta suureksi siunaukseksi kaupungillemme ja koko maallemme.
TOIMINTAMME PERUSTUU SEURAAVIIN ASIOIHIN
1. Julistamme täyttäevankeliumia ja pidämme esillä koko Jumalan Sanan ilmoitusta. Raamattu on seurakuntamme ainoa erehtymätön ohjekirja. Fil. 2:15-16
2. Seurakuntamme keskuudesta nousee erilaisia työntekijöitä ja johtajia, jotka varustetaan ja valmennetaan seurakuntamme rakentamiseksi ja sen näyn toteuttamiseksi. Ef. 4:11-12
3. Solmimme hyviä suhteita ja rakennamme yhteyksiä uskoviin sekä Suomessa että ulkomailla. Tahdomme olla siunaukseksi koko Kristuksen ruumiille. 1 Kor. 12:12-27
4. Kirkastamme Jumalaa ylistämällä ja palvomalla.
5. Osallistumme lähetystyöhön: Raamattukoulu Thaimaassa, Evankeliointi Kaikkiin Maihin, juutalaistyö.
USEIN KYSYTTYÄ
Mikä on seurakuntanne kastenäkemys?
Raamattu puhuu uskovien kasteesta, ei lasten tai aikuisten kasteesta.
Lue lisää >>
|