SOPIMUSRUKOUKSEN VOIMAJumala on antanut omilleen erityisen rukouksen muodon. Siinä on niin suuri voima, että jos kristityt todella uskoisivat siihen, he kokoontuisivat yhteen joka puolella ja löylyttäisivät vihollisen henkihieveriin rukouksillaan. Vaikka uskova voi olla yksinkin voimakas rukouksessaan, olemme vielä voimakkaampia, kun olemme liittyneet yhteen toisen rukoilijan kanssa. Rukoillessamme sopimuksessa toisen kanssa voimme tehdä kymmenen kertaa enemmän kuin rukoillessamme yksin (5 Ms. 32:30). Jopa saatana tunnistaa tämän potentiaalin. Se pitää tämän kaltaista rukousta niin vaarallisena omaan toimintaansa nähden, että se käyttää valtaosan resursseistaan pyrkimyksiinsä pitää kristityt erossa toisistaan ja jakaantuneina aviollisten, rodullisten, taloudellisten, seurakunnallisten ja minkä tahansa erimielisyyden kautta, minkä vain voi kuvitella saavansa aikaan. Tämä erityinen rukouksen muoto on sopimusrukous. Sen takaavat Jeesuksen sanomat sanat: "Jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa" (Mt. 18:19). Tässä Jeesus opettaa pohjimmiltaan harmoniasta ja sopimuksesta vastakohtana sekasorrolle ja riidalle. Hän tiesi, että rukous ei toimi riidan keskellä tai jos rukoilijalla on sydämessään anteeksiantamattomuutta (Mk 11:24, 25). Hän tiesi myös sen valtavan voiman, joka kätkeytyy uskovien keskinäiseen sopimukseen ja yksimielisyyteen. Raamatussa on lukuisia lupauksia, jotka koskevat sopimuksen voimaa ja myös monia varoituksia riidoista ja erimielisyyksistä. Minkä tahansa rukouksen, jonka odotetaan tuottavan tulosta, on perustuttava Jumalan sanaan. Omien mielipiteiden tai Jumalan mielipiteinä pidettyjen ja kuitenkin omien mielipiteiden rukoileminen ei tuota tuloksia. Jumalan sana on Hänen tahtonsa. Hän ei vastaa oman Sanansa rajojen ulkopuolisiin rukouksiin. Kun rukoukset ovat linjassa Hänen tahtonsa kanssa, ne myös tuottavat tuloksia (1 Joh. 5:14-15). Sopimusrukouksessa on kyse siitä, että kaksi ihmistä rukoilee yhdessä. Tämä voi tarkoittaa kahta seurakuntalaista, kahta ystävää tai, mikä vielä voimallisempaa, miestä ja vaimoa, jotka ovat liittosuhteessa keskenään ja ovat yksimielisiä siitä, mikä on Jumalan tahto sen asian tai tilanteen suhteen, jonka puolesta he rukoilevat. Kuten kaikkien rukouksen muotojen osalta, niin sopimusrukouksenkin osalta Jumala on Sanassaan määritellyt tietyt säännöt, jotka tekevät siitä tehokkaan ja nautittavan. Noudata ohjeita - nauti tuloksista!Tässä joitakin yksinkertaisia suuntaviittoja matkalla todelliseen sopimusrukoukseen: Ensimmäinen huomioitava asia sopimusrukoukseen ryhdyttäessä on henkilö, jonka kanssa sopimus tehdään. On tärkeää, että sopimus ei tapahdu vain sanojen tasolla, vaan myös hengessä. Etsi sellainen ihminen, joka ajattelee ja uskoo samalla tavalla kuin sinä, jotta voitte sopia sekä sanojen että sydämen tasolla. Varmista, että molemmat ymmärrätte, mitä rukoilette. Olkaa täysin yksimieliset Jumalan tahdosta asianne suhteen. Perustakaa rukouksenne Jumalan sanan lupauksille. Ja etsikään Hänen tahtonsa Hänen Sanastaan! Kaikki todelliset rukousvastaukset alkavat Jumalan sanasta. Niinpä käänny ensimmäiseksi sen puoleen. Etsi lupaus, joka kattaa juuri sen erityistilanteen, jonka puolesta rukoilette yhdessä. Miettikää ja ajatelkaa Sanan lupausta, kunnes sydämenne on kiinnittynyt siihen ja sitten rukoilkaa. Todellinen hengellinen sopimus on sydämen asia, ei ainoastaan pään asia! Toinen huomioitava asia sopimusrukouksessa on, että Jeesuksen sanojen mukaan niiden, jotka rukoilevat, tulee anoa yhdessä Jumalan vastausta tilanteeseensa. Sen sijaan, että olisitte huolimattomia tai leväperäisiä rukouksenne suhteen, sopikaa tarkkaan siitä, mitä pyydätte ja pyytäkää sitä yhdessä. Tarkkoihin rukouksiin tulee tarkkoja vastauksia.. Älkää olko epämääräisiä tai epäselviä, vaan uskaltakaa rukoilla ääneen ja pyytää yhdessä Isää Jeesuksen nimessä. Hän lupasi, että Isä, joka on taivaassa, tekee sen teille. Jeesus sanoi, että taivaallinen Isä iloitsee saadessaan vastata lastensa rukouspyyntöihin. Rukousvastaus tuo uskovan elämään täyden ilon - sanoihan Jeesus: "Anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen" (Joh. 16:24). Kolmas seikka koskee tilannetta rukouksen jälkeen. Älkää epäröikö ja häilykö rukousvastauksenne suhteen. Kun sopimus on tehty ja rukous rukoiltu, pitäkää sitä lopullisena. Älkää rukoilko sitä enää, paitsi kiittääksenne Isää vastauksesta. Jos luiskahdat epäilyksen puolelle ja sorrut pois sopimuksesta, tee parannus ja palaa ruotuun. Älä suostu siihen, että olosuhteet liikuttelevat sinua. Muista, että sopimuksenne perustuu Jumalan sanaan, ei maailmaan ympärilläsi. Älä anna saatanalle sijaa sopimusrukouksen jälkeen, vaan kieltäydy puhumasta ongelmasta sen jälkeen. Jos kysymyksessä on parantuminen, älä enää puhu sairaudesta. Jos kysymys on talousasioista, älä lausu ääneen köyhyyttä ja puutetta. Jos kyseessä on läheinen ihmissuhde, tunnusta vastausta sen suhteen. Lopeta antamasta koko asialle enää sijaa elämässäsi. Jeesus pitää huolen siitä, että sopimus täytetään. Anna sija Hänelle ja Jumalan lupauksille! Neljänneksi, kun asia on sopimusrukouksessa loppuun käsitelty, kieltäydy pitämästä asiaa enää ongelmana tai käyttämästä siten, kuin se olisi ongelma. Sen sijaan ala ylistää Jumalaa. Pidä asia käsiteltynä ja päätökseen saatettuna. Kaikin tavoin voit toimia ikään kuin kaikki olisi hyvin. Et voi rukoilla yhteen suuntaan ja käyttäytyä toiseen ja silti pysyä sopimuksessa. Kun joku kysyy asiasta, vastaa hänelle uskossa. Sano: "Kunnia Jumalalle, asia on hoidettu. Olemme vaimoni kanssa rukoilleet sopimusrukouksen. Jumala kunnioittaa sopimustamme - ja mitä meihin tulee, ongelma on nyt takana päin." Sopimusrukous on erittäin voimallinen ase. Älä siis lannistu menneistä kokemuksistasi. Tee vain tarvittavat korjaukset ja pysy tiukasti sopimuksessa. Aseta sydämesi luottamus Sanaan. Kohdista mielesi rukousvastaukseen. Käyttäydy niin kuin se olisi jo tehty ja tapahtunut. Pidä varmana sitä, että sopimusrukouksesi on "asevarastosi". Ota aseesi käyttöön, kun tarvitset niitä - ja Jumalan valtava voima tulee avuksesi niissä tilanteissa. David Sterling |