SEURAKUNTALAISIA
Ari Malinen
Tulin uskoon 30.3.91 siskoni kautta. Siskoni kuului tuolloin tähän seurakuntaan ja samalla tulin myös seurakunnan jäseneksi. Olin lomalla käymässä ja Jumalan johdatuksessa siskoni näki varmaan minun tilanteeni. Siinä sitten tein heidän kotonaan ratkaisuni. En ole katunut hetkeäkään, se oli elämäni paras ratkaisu. Ilman sitä ratkaisua en olisi nyt tässä elämässä ja juuri tässä. Näin tulin tähän seurakuntaan ns. pystymetsästä, ja tähän olen juurtunut syvälle. Mikä on ammattisi? Korvauskäsittelijä.
Onko sinulla jokin tehtävä seurakunnassa? Olen tällä hetkellä ylistysryhmässä. Olen myös johtoryhmän ja hallituksen jäsen. Olet käynyt Logos raamattukoulun. Mikä siinä oli parasta? Kävin koulun 1999-2000 ja se oli mahtavaa aikaa. Olin vähän niinkuin pioneeri. En pysty oikein erittelemään opetuksista mikä olisi ollut parasta. Mun mielestä kaikki oli tosi hyviä aiheita ja jokaisesta sai paljon. Sitä sai vahvistusta Jumalan Sanasta ja oppi juurtumaan yhä enemmän siihen. Anja Mäkelän opetus on jäänyt parhaiten mieleeni, ja varsinkin sana " Jumalan Sana on Jumalan tahto ja Jumalan tahto on Jumalan Sana". Ja muut opetukset myös. Se oli mielenkiintoista, kun vaimoni oli/on opettajani ylistyksessä ja palvonnassa raamattukoulussa.
|
Mistä lähtien olet ollut uskossa?